torstai 3. toukokuuta 2012

Itsearviointi

Mielestäni tämä SOME-kurssi on ollut tosi hyvä. Olen tutustunut moniin sosiaalisen median sovelluksiin ja sosiaalista mediaa on tullut seurattua uutisistakin aivan eri tavalla. Olen mielestäni saanut ihan hyviä juttuja postattua, mutta ehkä olisin voinut osallistua enemmän myös toisten postauksien kommentointiin. Joskus postausten aiheiden keksiminen tuntui vaikealta, joten tehtävät ja opettajien linkkaamat artikkelit oli hyvä apu. Jatkossakin aion seurata sosiaalista mediaa aktiivisesti ja saatan jopa perustaa oman blogin myös Wordpressiin. Kaikin puolin hyvä kurssi ja opettajille kovasti kiitoksia :-)

1 kommentti:

  1. Kiitos itsearvioinnistasi. Olet aktiivisesti kirjoittanut omaan blogiisi sekä kommentoinut muiden kirjoituksia. Vielä on mahdollista jatkaa kommentointia. Kurssilla on muutama, jotka ovat aloittaneet vasta vähän aikaa sitten ja odottavat vertaispalautetta.

    Kokeile bloggaamisen jatkamista ensin tällä blogilla ja perusta vasta sitten uusi blogi. Ei Wordpress ole sen kummoisempi, toki siinä on enemmän muokkausmahdollisuuksia. Tässä on esimerkiksi analytiikka jo suoraan.

    VastaaPoista