somekn
Sosiaalinen media tutuksi kurssiblogi
torstai 3. toukokuuta 2012
Itsearviointi
Mielestäni tämä SOME-kurssi on ollut tosi hyvä. Olen tutustunut moniin sosiaalisen median sovelluksiin ja sosiaalista mediaa on tullut seurattua uutisistakin aivan eri tavalla. Olen mielestäni saanut ihan hyviä juttuja postattua, mutta ehkä olisin voinut osallistua enemmän myös toisten postauksien kommentointiin. Joskus postausten aiheiden keksiminen tuntui vaikealta, joten tehtävät ja opettajien linkkaamat artikkelit oli hyvä apu. Jatkossakin aion seurata sosiaalista mediaa aktiivisesti ja saatan jopa perustaa oman blogin myös Wordpressiin. Kaikin puolin hyvä kurssi ja opettajille kovasti kiitoksia :-)
Treffipalvelu koirille netissä
Yhdysvaltalaisten koirien tutustuminen toisiin karvakuonoihin on helpottunut uuden treffisivuston avulla.
Lisäksi MatchPuppy.com -sivustolle on koottu tietoa muun muassa koirapuistoista, joita käyttäjät ovat arvostelleet.
Kuka tietää, ehkä lemmikille tarjoutuu mahdollisuus myös "sen oikean" löytämiseen sosiaalisen median avulla?
maanantai 30. huhtikuuta 2012
Vappu-Räsäsen
Riihimäkeläinen sisäministeri Päivi Räsänen on päässyt Tampereen ylioppilaslehti Aviisin vappunumeron tähdeksi.
Keskiaukeamalta voi irrottaa Perus-Päivin naamarin ja liimata sen kartongille. Lehti kehoittaa epävakaiden kelien varalta päällystämään naamarin kontaktimuovilla.
Jos näköisnaamari ei vapun juhlijaa innosta, antaa Vappu-Aviisi ohjeet miten voi tuunata persoonallisemman ja villimmän Vappu-Päivin.
Nasse-sedän nenä antaa humoristisen lisäyksen. Tupakkaa sisäministeri ei polta, mutta Vappu-Aviisin mukaan se antaa suupielessä roikkuessaan ministerille katu-uskottavuutta. Lävistys alahuulessa luo uskottavuutta varsinkin vaihtoehtopiireissä. Kalapuikkoviikset tuovat puolestaan maskuliinista ryhtiä Räsäsen ylähuuleen.
Huulipunapusun jälki Vappu-Päivin otsassa antaa vaikutelman ääniharavasta.
Oikein hauskaa vappua kaikille :-)

torstai 26. huhtikuuta 2012
Jälleen uusi SOME seurantapalvelu?
Sosiaalisen median seurannan ympärille on syntynyt valtava määrä
erilaisia palveluja. Niin paljon, että niistä on mahdotonta ottaa
selvää. Seuraavalle wiki-sivustolle on koottu tiettävästi kattavin lista
sosiaalisen median seurantaa tarjoavista yrityksistä: http://wiki.kenburbary.com/home
Suomalaisia yrityksiä listalla: Whitevector, Statsit, M-Brain
Lähde:

Yli miljardi aasialaista fanittaa Nokiaa
Jotain positiivista Nokiasta:
Apple on ehkä maailman tunnetuin tuotemerkki matkapuhelinalalla, mutta Nokia pistää tiukasti kampoihin monella merkittävällä markkina-alueella
Arvostettu Nikkei BP Consulting on tutkinut maailmanlaajuisten tuotemerkkien asemaa Aasian isoilla markkinoilla. Tutkimuksessa on mukana yhdeksän maata, joista viidessä Apple jyrää.
Hyvin menee myös Nokialla, joka on ykkönen neljässä maassa, Intiassa, Indonesiassa, Thaimaassa ja Vietnamissa. Thaimaassa Apple jää kolmoseksi, siellä kakkostilalle kirii Sony.
Applen mahtimaita ovat Kiina, Japani, Etelä-Korea ja Taiwan.
Intiassa arvostetaan Nokian lisäksi Colgate-Palmolivea ja Coca-Colaa. Indonesiassa Hondaa, Toyotaa ja Googlea.
Thaimaassa ylös nousevat McDonald’s, Sony ja Honda.
Vietnamissa arvossaan ovat Honda, Sony ja Google.
Kiinassakin Nokia pääsee viiden arvostetuimman tuotemerkin joukkoon. Sen sijaan Etelä-Koreassa, Taiwanilla, ja Japanissa Nokiaa arvostetaan vähemmän.
Tutkimuksessa todetaan, että Nokian yli miljardin kansalaisen ykkösmaat ovat sille vahva tukijalka. Jos Nokia onnistuu näissä maissa halpapuhelinstrategiassaan, se nousee jälleen jaloilleen.
Artikkeli Kauppalehdessä

maanantai 23. huhtikuuta 2012
Nokia ja Finnair some-yritysten ykkösiä
Löysin kauppalehdestä milenkiintoisen artikkelin suomalaisten yritysten some-käytöstä.
Lähes kaikki suomalaisyritykset ovat jo läsnä sosiaalisessa mediassa. Läsnäoloa eri kanavissa ei kuitenkaan juuri koordinoida,
ja toimintaa leimaa suunnittelun puute. Näin toteaa Capgeminin selvitys. Tutkimuksen piiriin kuuluivat Facebook, LinkedIn, Twitter ja YouTube.
Parhaiten sosiaalisen median käytössä ansioituu Nokia, joka hyödyntää sitä kaikilla tutkimuksen tarkastelemilla osa-alueilla. Muut viiden kärkeen yltäneet yritykset ovat Finnair, Nordea, TeliaSonera ja Kone.

torstai 19. huhtikuuta 2012
Fazerille tuplavoitto Facebookissa
Menestystä sosiaalisessa mediassa mittaava Socialbakers on listannut suomalaisten Facebook-käyttäjien suosikkituotemerkit.
Tosi mielenkiitoinen artikkeli, jossa myös uusimmat luvut Suomen Facebook-käyttäjien määrästä + muistakin maista.
Tilaa:
Kommentit (Atom)